Vapaaehtoistoiminnan arvo ja arviointi
Torstaina 8.6.2023 klo 12-16 Tampereen Pääkirjasto Metso (Kuusi-sali) (vain live-tilaisuus, ei streamia)
Järjestäjät: Tampereen valikkoryhmä, TARVE ry ja Kansalaisareena ry
klo 12 Seminaarin avaus
klo 12.15-13.30 Kati Liikonen, Hämeen setlementti: Vapaaehtoistoiminnan arvo
klo 13.30-14 Kahvit
klo 14-15.45 Heli Laurikainen, Kuntoutussäätiö: Miten onnistun arvioinnissa ja toiminnan tuloksista kertomisessa sekä yhteiskehittämistä vapaaehtois- ja vertaistoiminnan arvioinnista.
klo 15.45-16 Loppusanat
Puhujat:
Kati Liikonen, Hämeen Setlementti ry:n toiminnanjohtaja.
”Minulla on pitkä kokemus yksityiseltä sektorilta palvelutuotteiden tuotteistamisen, hinnoittelun, myynnin ja markkinoinnin parista. Mutta myös yrittäjyydestä sekä liiketoiminnan ja talouden kehittämisestä eri sektoreilta. Järjestökentälle minut johdatti työllisyyden hoito ja GreenCare. Olen koulutukseltani liiketalouden ja johtamisen osaaja. Viimeisimmässä tutkinnossani (tradenomi YAMK), tutkin järjestöjen tekemän ennaltaehkäisevän työn taloudellista vaikuttavuutta. Tällä hetkellä opiskelen palvelumuotoilun erikoisammatittutkintoa ammattimaisen varainkeruun lähestysmiskulmasta.”
Heli Laurikainen toimii Kuntoutussäätiön Arvioinnin osaamiskeskuksessa arvioinnin asiantuntijana. Häneltä löytyy monipuolisesti kokemusta sosiaali- ja terveysalan järjestökentältä toiminnan arvioitiin, kehittämiseen ja hanketyöhön liittyvistä työtehtävistä.